Miksi ihonhoidossa kannattaa kuunnella asiantuntijaa?
Milloin olet viimeksi käynyt kosmetologilla, vai oletko kenties vielä milloinkaan? Useimmiten apua haetaan vasta kun iho-ongelmia ilmenee, mutta säännöllisellä hoidolla ja ammattilaisen neuvojen avulla ongelmia voidaan vähentää ja ennaltaehkäistä jo ennen niiden tulemista. Kosmetologi toimii kotihoidon ja ihotautilääkärin välissä ja on helpoin tapa oman ja oikeanlaisen ihonhoidon käynnistämiseen.
Ihon rasvoittuminen, kuivuminen ja epäpuhtaudet ovat varmasti yleisimpiä syitä hakeutua kosmetologille. Oman ihonhoidon konsultoinnissa kannattaa käydä vaikka näkyviä oireita iholla ei olisikaan, mutta etenkin silloin, jos iho oireilee.
- Joskus oman ihon oireet voivat tuntua noloiltakin, mutta me kosmetologit olemme ammattilaisia ja meille mitkään näpyt tai muut iho-ongelmat eivät ole katastrofi, rohkaisee erikoiskosmetologi Pirjo Voutilainen
Kosmetologi toimii kotihoidon ja ihotautilääkärin välissä. Emme aina voi itse tietää milloin pitäisi mennä lääkäriin, ja ajan varaamisessa ihotautilääkärille voi joskus olla isokin kynnys. Kosmetologi sen sijaan voi ja osaa neuvoa milloin iho tarvitsee lääkärin konsultaatiota ja hoitoa. Lähtökohtaisesti kosmetologi hoitaa vain tervettä ihoa ja ihmistä, mutta neuvontaan voi tulla milloin vain.
Älä ole mainoksen uhri – kaikki ihonhoitotuotteet eivät sovi kaikille!
Kaupat ja verkkokaupat, apteekit ja kemikaliot ovat täynnä mitä erilaisimpia ihonhoitotuotteita ja -sarjoja. Supertarjouksilla houkutellaan hankkimaan juuri sinulle sopivia tuotteita. Mutta mistä voit tietää, että tuote sopii juuri sinulle
Haastattelimme viime vuonna Pinjamin synttärijuhlilla pitkäaikaista asiakastamme Hannu Viitalaa. Hannu on käyttänyt Pinjamin palveluja jo 15 vuoden ajan.
- Ennen en juurikaan hoitanut ihoani ja käytin kaikenlaisia keinoja, botoxiakin, koska ihoni ei ollut hyvä. Sitten tulin Pinjamiin ja Pirjo totesi, että aloitetaan ihan perusasioista, aloitetaan hoitamaan ihoa ja testataan, miltä se alkaa vaikuttaa. No, mä sitten testasin ja siitä se pikkuhiljaa lähti, Hannu kertoo.
Hannu toteaa, että jos ihoaan ei ole hoitanut ja aloittaa hoitorutiinin, menee pari viikkoa, kun huomaa muutoksen. Sitten sitä miettiikin miksi ei aiemmin ole tehnyt tätä. Nykyään ihonhoitorutiini on Hannulle lähes rituaalinomainen toimi aamuisin ja iltaisin.
- En käy Pinjamissa kasvohoidoissa vaan nimenomaan neuvonnassa. Uskon ammattilaisen sanaan. Voit aina mennä ostamaan tuotteita kempparista, mutta sulla ei ole sitä asiantuntijan tietoa ja taitoa, Hannu toteaa.
Meistä harva on ihonhoidon asiantuntija, emmekä voi tietää mikä toimii juuri minulle. Tästä syystä esimerkiksi sosiaalisessa mediassa jaettujen vinkkien, ideoiden ja ihonhoitoniksien kokeileminen, tai tuotteen hankkiminen jonkun muun henkilön kokemuksen pohjalta, voivat olla omalle iholle jopa haitallista. Kenenkään iho ei ole samanlainen ja reagoimme tuotteisiin ja hoitoihin eri tavalla – toiselle hyvä voi olla toiselle katastrofi.
- Mä en voi tietää mikä mulle toimii ja mikä ei, en ole ihoalan asiantuntija. Voin mennä jonkun edullisen mainoksen perässä ja ostaa tuotteen mikä onkin täysin väärä mulle. Pinjamissa on se palvelu mikä on mulle tärkeintä – se kosmetologien ammattitaito, Hannu kiteyttää.
Me Pinjamissa olemme sinua varten – sinä olet meille tärkein
Tarjoamme monipuolisia kauneudenhoitopalveluja sekä ammattimaista ja asiantuntevaa apua ja opastusta hoitotuotteiden, hoitojen ja kotikauneudenhoidon valinnoissa ja tavoissa.
Meille voivat kaikki tulla sellaisina kuin ovat, vastassa on lämminhenkinen henkilökunta, kiireetön ilmapiiri ja hellä huolenpito.
Me haluamme olla asiakkaidemme luottamuksen arvoisia ja teemme kaikkemme sen eteen.
Sinä olet meille tärkein.
Nähdään Pinjamissa!