' Ikäänny tyylikkäästi – Kauneuskeskus Pinjami

Ikäänny tyylikkäästi

 

Me kaikki ikäännymme, se on väistämätöntä. Ihoon tulee iän myötä muutoksia, mutta joihinkin asioihin voi itse vaikuttaa ja ikääntymisen merkkejä iholla voi hidastaa ja ennaltaehkäistä. Tässä muutama vinkkimme!

Oikeaa tai väärää suhtautumistapaa vanhenemiseen ei ole. Toiset haluavat säilyttää nuorekkaan ulkonäkönsä, toiset taas ajattelevat ikääntymisen merkeistä “entä sitten”. Oikeanlaisen ja säännöllisen ihonhoidon avulla voit auttaa ihoasi ikääntymään kauniisti.

Jo ennen kuin ihoon ilmestyy ensimmäisiä ryppyjä ovat ihon prosessit alkaneet hidastua ja ulkoiset tekijät, kuten aurinko, alkavat jättää pieniä jälkiään ihoon, joita ei edes aluksi huomaa.

Kesän aikana mainitsimme monesti aurinkovoiteen tärkeyden. Siihen on syynsä. Auringolle altistuminen aiheuttaa noin 80 prosenttia ihon vanhenemisesta. Aika hurja määrä. Säteilylle altistuminen tarkoittaa ryppyjen lisääntymistä ja ne myös syvenevät, ihoon ilmestyy pigmenttiläiskiä ja ihon jäntevyys heikkenee.

Kun käytät UVB- ja UVA-säteiltä suojaavaa aurinkovoidetta jo varhaisesta iästä lähtien ja aina ollessasi auringossa, vähennät ikääntymisen merkkejä ja riskiä sairastua ihosyöpään.

Iho tarvitsee myös päivittäin annoksen AHA- ja PHA-happoja. Hedelmähapot tutkitusti lisäävät ihon hyvinvointia ja säännöllisellä käytöllä autat käynnistämään ihosolujen uusiutumista. 

Hapot kuorivat, edistävät tärkeää kollageenin tuotantoa ja vähentävät pigmenttiläiskiä. Parhaan tuloksen saat, kun käytät molempia AHA- ja PHA-happoja sisältäviä tuotteita. Kun vielä käyt säännöllisesti meillä Pinjamissa Exuviancen AHA-kuorinnassa, teet ihollesi suuren palveluksen.

Uutuusseerumi hoitaa kaikkia ikääntymisen merkkejä

Exuviance Professional -sarjan uutuustuotteessa, Total Correct + Sculpt Seerumissa  on kolmivaikutteinen antiaging-yhdiste. Se hoitaa kaikkia ikääntymisen merkkejä ja stimuloi ihoasi paranten jäntevyyttä ja tasoittaen ihonsävyä.

Exuviancen patentoitu Aminofil aktivoi kollageenin ja hyaluronihapon tuotantoa ja parantaa elastiinin laatua, mikä lisää ihollesi täyteläisyyttä. Se myös ehkäisee ja vähentää pintajuoteita ja ryppyjä. NeoGluosamiini kuorii ihoa hellävaroen, stimuloi solujen uusiutumista ja parantaa ihon rakennetta. 

Tuotteen C-vitamiini kirkastaa ja tasoittaa ihoasi ja tuo sille hehkua. Tämä ihana seerumi myös kosteuttaa kevyesti.

Kun ihonhoitoosi kuuluvat aurinkosuojavoide ja hedelmähapot ja ylimääräisinä vitamiinipommeina toimivat retinoli ja C-vitamiini, olet valmis ikääntymään tyylikkäästi!

Exuviance Professional Total Correct + Sculpt Seerumin ja muut tuotteet ikääntymisen merkkejä vastaan löydät meiltä Pinjamista tai verkkokaupastamme

Terveisin,

Pinjamin tytöt

exuviance.fi